Väitös: Myös puhumattoman lapsen näkökulma voidaan huomioida kuntoutuksessa
Lasten kuntoutushoitotyö parhaimmillaan tähtää lapsen omannäköiseen elämään. TtM Johanna Kaitsalmi kehitti tutkimuksessaan hoitotyön dialogisen mallin, jonka avulla lapsen oikeus vaikuttaa omaan elämäänsä voi toteutua.
Kuntoutushoitotyö on perinteisesti perustunut lähes yksinomaan aikuisten näkemyksiin. Varsinkaan pienten ja muuten kuin puheella kommunikoivien lasten näkökulmien selvittämiseen ei ole ollut yhteisiä käytäntöjä.
Turun yliopiston väitöskirjatutkija Johanna Kaitsalmen tutkimus tuotti käytännön keinoja kaikenlaisten lasten kohtaamiseen ja lasten kuulluksi tulemista edistävien toimintakulttuurien kehittämiseen. Näiden avulla voidaan kuntoutuksen tavoitteeksi ottaa lapsen omannäköinen elämä. Tutkimuksen mukaan pelkkä käytäntöjen kehittäminen ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös toimintaa ohjaavien arvojen ja ajatusmallien tarkastelua.
– Kutsun tutkimukseni lapsia erityiseksi määritellyiksi lapsiksi korostaakseni sitä, että kuntoutuksen lähtökohtana oleva diagnoosi ja muut lasta määrittävät käsitteet, kuten vammainen lapsi tai erityislapsi, perustuvat yleensä jonkun muun kuin lapsen itsensä näkökulmaan. Sitä, että lapsen näkökulma vaikuttaa ammattilaisen ajatteluun ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa, kutsun lapsen vaikuttajuuden toteutumiseksi. Se ei aina tarkoita lapsen toiveiden toteutumista, vaan niiden aitoa harkitsemista ja niihin vastaamista siten, että lapsi voi kokea tulleensa kuulluksi, sanoo Kaitsalmi.
Tutkimus osoittaa tarpeelliseksi lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten ihmiskäsityksen tarkastelun, jotta lapsia ei nähtäisi pelkästään heidän tulevaisuutensa valossa. Myös käsityksiä vammaisuudesta on syytä tarkastella, jotta sekä vammaksi nimetyn asian että ympäristön merkitystä ymmärrettäisiin tarkastella kyseisen lapsen näkökulmasta. Lisäksi Kaitsalmi korostaa hoitotyö- ja kuntoutuskäsitysten tarkastelua, jotta lasten oikeutta suojeluun ei painotettaisi liikaa osallistumisoikeuden kustannuksella.